Aloitimme maaliskuussa Marokon-reissumme lentämällä Norwegianilla Agadiriin. Meidän aikomuksena on reissata Agadirista Essaouiraan, sieltä Marrakechiin ja lopuksi Tangeriin. Tangerista aiomme suunnata laivalla Barcelonaan, ja jatkaa reissuamme bussilla matkaten ympäri Eurooppaa. Tämä oli siis Marokon-reissumme ensimmäinen etappi.
Postauksen sisältö
Agadir sijaitsee Atlantin valtameren äärellä ja houkuttelee matkailijoita upeilla hiekkarannoillaan, aurinkoisella ilmastollaan ja rennolla tunnelmallaan. Agadir onkin monelle suomalaiselle tuttu lomakohde jo vuosien takaa. Kaupunkiin pääsee näppärästi suorilla lennoilla Helsingistä.
Agadirista löytyy hotelleita jokaiselle budjetille ja hotellien hinnat ovat verrattain edullisia. Monet hotellit tarjoavat aamupalan lisäksi puoli- tai täyshoitomahdollisuuden. Me otimme hotellilta aamupalan ja söimme sitten eri ravintoloissa päivällä. Ravintolatarjontaa Agadirissa riittääkin ja sieltä löytyy myös esimerkiksi McDonalds.
Historiaa ja nykypäivää
Agadir on kokenut merkittäviä muutoksia historiansa aikana. Vuonna 1960 kaupunki koki tuhoisan maanjäristyksen, joka tuhosi sen lähes täysin. Tämän jälkeen kaupunki rakennettiin uudelleen moderniin tyyliin, mikä tekee siitä melko erinäköisen verrattuna esimerkiksi Fezin tai Marrakechin vanhoihin medinoihin. Uudelleenrakennuksen myötä Agadirista on tullut yksi Marokon tärkeimmistä turistikohteista ja kaupallisista keskuksista.
Rannat ja ilmasto
Agadirin 10 kilometrin pituinen hiekkaranta houkuttelee turisteja ja paikallisia. Rannalla on tarjolla ties minkälaista aktiviteettia: erilaisia vesiurheilumahdollisuuksia, kameleita, lentopalloa ja auringonpalvontaa. Kirkas sininen taivas ja leuto, miellyttävä ilmasto tekevät siitä ihanteellisen kohteen ympäri vuoden. Atlantin aallot houkuttelevat surffaajia, kun taas rannat tarjoavat täydellisen paikan rentoutua auringossa.
Jos haluat nauttia meren antimista, rantakadun varrella on lukuisia ravintoloita, jotka tarjoavat tuoretta kalaa ja mereneläviä. Yksi suosittu herkku on tajine de poisson, perinteinen marokkolainen kalapata. Ruoka oli kyllä hyvää, vaikka ensin vähän jännitinkin, sillä olen aika nirso.



Kulttuuri ja nähtävyydet
Vaikka Agadir on moderni kaupunki, se tarjoaa silti näkökulmaa perinteisempäänkin marokkolaiseen elämään. Souk El Had, kaupungin suuri markkina-alue, on paikka, jossa voi ostaa kaikkea paikallisista mausteista ja käsitöistä moderneihin tuotteisiin. Markkinoiden tunnelma on autenttinen ja eloisa. Marokossa tinkiminen kuuluu asiaan.
Me ostimme markkinoilta mansikoita ja banaaneita hotelliin evääksi. Markkinoilla oli kiva kierrellä, eikä siellä ollut liian innokasta kaupustelua. Ruuan lisäksi markkinoilla oli myynnissä paljon kaikenlaista krääsää, käyttötavaraa ja vaatteita.
Historiallisia elämyksiä löydät suuntaamalla paikkaan nimeltään Agadir Oufella, kaupungin vanhan kasbahin raunioille. Rauniot sijaitsevat korkealla kukkulalla ja tarjoavat upean näkymän kaupungin ja rannikon yli.
Luonto ja päiväretket
Agadirin ympäristö tarjoaa upeita mahdollisuuksia tutustua Marokon monimuotoiseen luontoon. Lähellä sijaitseva Paradise Valley on idyllinen paikka, jossa turkoosinsiniset vesialtaat ja palmut luovat unohtumattoman kokemuksen. Myös Souss-Massan kansallispuisto, joka on tunnettu harvinaisista lintulajeistaan, on käymisen arvoinen kohde luonnonystäville.
Ensifiilikset Marokosta
Agadir on kaupunki, joka tarjoaa jokaiselle jotakin. Se on loistava valinta rentouttavaa rantalomaa etsiville. Modernihko infrastruktuuri ja ystävällinen ilmapiiri tekevät siitä helposti lähestyttävän kohteen, erityisesti ensimmäistä kertaa Marokkoon matkustaville. Agadirista huomasi, että siellä on ollut turismia vuosikymmeniä. Palveluita löytyi joka lähtöön ja matkailijoihin oltiin totuttu.
Itselläni oli aluksi hieman totuttelemista kaupustelijoihin ja muihin avun tarjoajiin, heitä oli joka kulmassa. Jatkuva tinkiminenkin näin suomalaisena tuntui aluksi hieman oudolta ja raskaaltakin, sillä ruokakauppa oli ainut paikka missä hinnasta ei tarvinnut vääntää kymmenen minuutin ajan. Moni kuitenkin ymmärsi parin kieltäytymisen jälkeen lakata vääntämästä.
Takseissa jouduimme muutamaan kertaan pyytämään laittamaan mittarin päälle ja kertaalleen taksikuski koetti laskuttaa todella paljon enemmän mitä ennakkoon sovimme. Tähän oltiin kuitenkin varauduttu, mutta silti jatkuva vääntäminen ei ollut ihan mun juttu. Nämä on tietenkin kulttuurieroja. Joka tapauksessa Agadir vaikutti hyvin leppoisalle kaupungille turistin silmin. Ruoka oli hyvää ja asiakaspalvelu ravintoloissa ystävällistä. En kuitenkaan ehkä uudestaan tulisi takaisin tänne, kerran Agadirissa käyminen riitti. Ilmasto oli kuitenkin ihana näin alkuvuodesta ja päivittäin tuntikausia jatkuva auringonpaiste tuntui Suomen talven jälkeen aivan mahtavalta.
Parin Agadirissa vietetyn viikon jälkeen oli kiva lähteä jatkamaan matkaa. Odotin innolla seuraavaa määränpäätämme, joka on 2,5 tunnin bussimatkan päässä oleva kaupunki nimeltään Essaouira. Olin lukenut ennakkoon, että siellä on todella kansainvälinen, rento ilmapiiri ja se on surffareiden suosiossa. Lähdetään katsomaan, millaisen kokemuksen tämä kaupunki tarjoaa. Seuraavaksi matka jatkuu siis bussilla kohti boheemia Essaouiraa!
0 kommenttia